Slider

De Gamlas Hem sisällönjakaja

TALON TARINA

De Gamlas Hem = ruotsiksi ”vanhojen koti”

 

1896 – De Gamlas Hem i Uleåborg -yhdistys

Yhdistys perustettiin vastauksena yksityisen vanhustenhoidon tarpeeseen Oulussa. Suomi oli kuulunut vuodesta 1809 Venäjän keisarikuntaan ja vuosisadan lopussa Venäjän tiukentunut politiikka kuohutti maata. 1800-luvun lopulla luotiin perustaa suomalaiselle hyvinvointiyhteiskunnalle, kun yhteiskunta otti hoitaakseen osan siitä sosiaalisesta työstä, joka oli aiemmin ollut vielä kirkon vastuulla. Huoli esimerkiksi yksinäisten vanhusten asemasta kasvoi, ja yksityiset hyväntekijät yhdistyksineen ottivat osaa vähempiosaisten auttamiseksi. De Gamlas Hem i Uleåborg -yhdistyksen alkuperäisessä kauniisti käsinkirjoitetussa säännöissä vuodelta 1897 todetaan seuraavasti: ”Wanhojen koti -yhdistyksen tarkoituksena on iäkkäille, Oulun kaupunkiin kuuluville, turvattomille, sivistyneille ja kunniakkaille naisille vähäistä maksua vastaan valmistaa koti, jossa heillä on asunto, hoito sekä jokapäiväinen ravinto.” De Gamlas Hem -vanhainkoti oli alun perin tarkoitettu ruotsinkieliseen sivistyneistöön kuuluville naisille. Ajan tavan mukaan yksi tyttäristä jäi yleensä kotiin hoitamaan vanhempiaan, ja myöhemmin veljiensä taloutta. De Gamlas Hemin kaltaiset vanhainkodit tarjosivat yksin jääneille naisille vanhuuden turvaa, sillä omaistensa kuoleman jälkeen monet heistä jäivät vaille ansiomahdollisuuksia tai edes kotia. Vuodesta 1903 De Gamlas Hem oli avoin ”kaikkiin yhteiskuntaluokkiin kuuluville”, eli asukkaiksi saattoivat hakeutua muutkin kuin herrassäädyn edustajat, vaikkakin koti säilyi pitkään ruotsinkielisenä. Säännöt koskivat joka tapauksessa vain naisia, sillä miesten ei vielä 1900-luvun alussa katsottu tarvitsevan vanhainkotia laisinkaan. Myös miehillä oli viimeisinä vuosina mahdollisuus hakea vanhainkotipaikkaa De Gamlas Hemistä, mutta heitä ei koskaan ehtinyt olla vanhainkodissa asukkaina.

Yhdistyksen perustajina oli useiden tunnettujen oululaissukujen jäseniä, porvarisluokkaan kuuluneita filantrooppeja ja vaikutusvaltaisia kaupunkilaisia. De Gamlas Hem toimi suurelta osin lahjoitusten ja yhdistyksen jäsenmaksujen varassa. Muun muassa Snellmanit, Weckmanit, Pentzinit ja Ravanderin veljekset lahjoittivat vuosien kuluessa huomattavia summia yhdistyksen toimintaan.

 

1906 – Muutto Kirkkokadulle

1900-luvun alussa De Gamlas Hem i Uleåborgin johtokunta osti 6000 markalla Kirkko- ja Puistokatujen kulmasta tontin, johon aloitettiin rakentamaan omaa rakennusta vanhainkodille, joka oli siihen asti toiminut vuokratiloissa. Lääninarkkitehdin viransijaisuutta hoitanut Victor J. Sucksdorff toimi rakennuksen arkkitehtina. Rakennusurakka valmistui suunnitelmien mukaan 1. päivänä toukokuuta 1906 (samana vuonna, kun Suomen naiset saivat äänioikeuden). Rakennuksen tyyli kaarevine muotoineen noudattelee monimuotoista, 1800- ja 1900-lukujen vaihteen jugend-sävytteistä arkkitehtuuria. Jugend tunnetaan myös art nouveau -suuntauksena, joka syntyi Euroopassa 1800-luvun lopulla pyrkimyksenään uudistaa taiteen muotokieltä. Vaikutteita otettiin mm. kansanomaisesta rakennusperinteestä ja käsityöstä. De Gamlas Hem sijaitsi rauhallisella paikalla ”kaukana kaupungin melusta ja hälinästä”. Vielä vuosikymmeniä myöhemminkin paikka oli sijainniltaan suhteellisen syrjäinen, aivan kaupungin ulkolaidalla. Ympäristössä olikin pitkään maaseutumaista tunnelmaa heinäpeltoineen ja eläimineen. Kodin asukkaat vaikuttivat olevan tyytyväisiä uuteen kotiinsa, eivätkä kuulu moittineen muuta kuin pitkää kirkkomatkaa.

 

1917 – Sota-aikaa

Suomi itsenäistyy. Ensimmäinen maailmansota ei tunnu kuitenkaan juurikaan ulottuneen De Gamlas Hemin arkeen: ”Yhdistyksen toiminta on kuluneena vuonna jatkunut hiljaa ja rauhallisesti, ilman että ajan levoton ja kuohuttava elämä olisi sitä häirinnyt.” mainitaan vuoden 1917 toimintakertomuksessa. Talvisodan puhjettua vanhainkodin asukkaat kuitenkin siirrettiin turvallisempaan paikkaan Haukiputaalle Vahtolan taloon kylmänä tammikuisena yönä 1940. Sinä aikana, jolloin vanhukset olivat poissa, De Gamlas Hemissä majaansa pitivät kersantti Bertil Östbyn johdolla ruotsalaiset taistelulentäjät, joiden asemapaikka oli Oulu. Vapaaehtoiset F19-rykmentin lentäjät vastasivat talvisodan aikana suurelta osin Pohjois-Suomen ilmapuolustuksesta. Kaupunkilaiset ottivat ruotsalaiset lentäjät lämpimästi vastaan. Vieraat puolestaan jakoivat oululaisille suklaata ja muita sota-aikaan harvinaisia herkkuja. Oritkariin sijoitetuista lentokoneistakin huolehdittiin hyvin, mutta niin ankarasti kylmä talvi koetteli koneita, että kerrankin jouduttiin lähtemään torjuntalennolle hävittäjällä, jolla ei olisi pystynyt ampumaan laukaustakaan vihollista kohti.

 

1982 – Purku-uhan alla

Rakennus toimi De Gamlas Hem i Uleåborg -yhdistyksen vanhainkotina vuodesta 1906 aina vuoteen 1982. Taloa oli nykyaikaistettu vuosien varrella: vuonna 1912 asennettiin sähkövalo, ja kaksi vuotta myöhemmin talo liitettiin vesijohto- ja viemäriverkostoon. Puhelin hankittiin vuonna 1927 ja 50-luvulla saatiin lahjoituksena jääkaappi sekä radio. 1960-luvun alussa luovuttiin useiden tulisijojen epäkäytännöllisestä ja aikaavievästä lämmityksestä, kun taloon saatiin keskuslämmitys. Vanhukset pitivät rakennuksesta ja sen sisutuksesta, sillä se oli edelleen kaukana laitosmaisuudesta. Jokunen rouva tosin harmitteli herrojen vähäisyyttä kodissa. Vanhainkodissa ei kuuleman mukaan juuri riitaa syntynyt, keskusteluja kylläkin. Vanhainkodin taloudelliset ongelmat olivat kuitenkin kasvavana huolenaiheena ja kohtasivat aallonpohjansa 1970-luvulla. Vanha talo vaati jatkuvaa korjaamista ja elinkustannuksetkin olivat jatkuvassa nousussa. Säätiö Oulun Vanhainkoti alkoi 1980-luvun alussa suunnitella nykyaikaisen palvelutalon rakentamista tontille. Talo oli liian pieni ja vanhanaikainen eikä täyttänyt uusien säännösten mukaisia paloturvallisuus- ja hygieniavaatimuksia. Vanhukset sijoitettiin eri puolille Oulua ja suurin osa kalusteista myytiin aivan arvokkainta jugend-sisustusta lukuunottamatta. Uutinen De Gamlas Hemin kohtalosta jaksoi puhuttaa ja oululaiset heräsivät ottamaan asiassa kantaa puoleen ja toiseen. Monet olivat sitä mieltä, että talo oli kulttuurihistoriallisestikin liian arvokas purettavaksi. Vuonna 1985 De Gamlas Hem otettiin lopullisesti mukaan suojeltavien rakennusten luetteloon.

 

1984 – Oulun kaupunki ottaa omakseen

Oulun kaupunki omisti rakennuksen vuosina 1984 – 2017 ja peruskorjasi sen. Talossa on toiminut mm. Rakennusviraston talosuunnitteluosasto, Oulun Jätehuolto ja Oulun Ateria sekä Pohjois-Pohjanmaan korjausrakentamiskeskus.

 

2007 – Monikulttuurisuutta

Tammikuussa 2007 peruskorjatussa rakennuksessa aloitti toimintansa kansainvälinen toimintakeskus Villa Victor, johon monikulttuuristen integroimispalveluiden lisäksi sijoitettiin maahanmuuttajien sosiaali- ja terveyspalvelut. Villa Victor toimi kansainvälisenä tietopisteenä sekä kohtaamispaikkana, jossa erilaisista kulttuureista lähtöisin olevat ihmiset voivat tavata toisiaan.

 

2017 – Uusille omistajille

Oulun yhdyskuntalautakunta myi Kirkkokatu 54:ssä sijaitsevan suojelurakennuksen De Gamlas Hemin Arto Keräselle, Timo Paakille ja Veli-Pekka Pohjolalle. Oululaiset yrittäjäkaverukset ryhtyivät remontoimaan Heinäpäässä sijaitsevaan puiseen arvotaloon majoitus- ja kokoustiloja. De Gamlas Hem remontoitiin 17 huoneen hotelliksi. Kiinnostus heräsi, kun yrittäjät kävivät paikan päällä ja ryhtyivät ideoimaan, mitä vanhalle puutalolle voisi tehdä. ”Kyseessä on uniikki rakennus, johon voi rakentaa hienon elämyksiä tarjoavan kokonaisuuden. Esimerkkejä on etsitty muista vastaavista kohteista ja katsottu, miten niitä on hyödynnetty. Suojeltu kohde soveltuu meidän mielestämme hotelli-, kokous- ja juhlatoimintaan. Tässä voi hyödyntää olemassa olevaa huonepohjaa ja siellä olevia hienoja kakluuneja. ” (Kaleva 18.10.2017)

 

2018 – De Gamlas Hem Hotel & Restaurant

Marraskuussa 2018 uusi De Gamlas Hem Hotel & Restaurant avattiin.

(Lähde: De Gamlas Hemistä Villa Victoriin, Johanna Seppänen, 2012)

Varaa huone